Julkisomisteisiin yhtiöihin ammattihallitukset (Kauppalehti debatti 21.3.2017)

Kuntien omistamien yhtiöiden taseessa on mittava määrä omaisuutta. Yhtiöillä voi olla tärkeä strateginen merkitys kunnalle ja lisäksi niillä on vastuu monen työntekijän työhyvinvoinnista ja tulevaisuudesta.

Kunnankin omistamien yhtiöiden toiminnan tarkoitus on, jollei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä, tuottaa voittoa omistajalleen. Yhtiöt toimivat meidän veronmaksajien rahoilla, joten niiden velvollisuus on myös toimia yhtä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti kuin yksityinen toimija.

Näistä velvollisuuksista huolimatta yhtiöiden korkeinta valtaa käyttävä elin valitaan poliittisin perustein eikä osaamisen tai kokemuksen perusteella. Kuntavaalien jälkeen kunta suurimpana omistajana periaatteessa valitsee hallituksen, mutta käytännössä antaa henkilövalinnat puolueille. Puolueet valitsevat hallitukseen omat edustajansa kukin puolue omien periaatteidensa mukaan.

Hallituksen vastuu on laaja. Jokainen hallituksen jäsen istuu hallituksessa henkilökohtaisella vastuulla. Jäsenen on aina toimittava yhtiön edun mukaisesti. Jos hallituksen jäsen on myös valtuutettu tai lautakunnan jäsen, voi eri roolien sekoittuminen aiheuttaa hankaluuksia. Myöskään omien poliittisten ideologioiden mukaisesti toimiminen hallituksessa ei useimmiten ole yhtiön etu.

Olisiko aika siirtyä myös kunnan omistamissa yhtiöissä hallituksiin, jotka koostuvat parhaista, toimialaa tuntevista ja hallitustyöhön koulutetuista henkilöistä. Ammattihallitus olisi myös meidän kaikkien veronmaksajien etu.

Aivan toinen kysymys sitten onkin, että pitääkö kunnan olla kovin monen yhtiön omistaja vai tulisiko mahdollisimman monet palvelut ostaa vapailta markkinoilta.

Carita Orlando
varapuheenjohtaja, Suomen Yrittäjät
HHJ

Linkki kirjoitukseen  


Carita Orlando sivuston on toteuttanut Vukon Oy. Sivuilla käytettyjä kuvia ja elementtejä ei saa käyttää ilman kirjallista lupaa.

Copyright © 2014 Carita Orlando / All rights reserved.